Nyt se sitten on jo ihan virallista! Olen ilmoittautunut puolimaratonille ja kalenteriin on merkitty kyseinen päivä. Ei muuta kuin suunta kohti syksyä ja kunto ylös!

On ollut todella stressaavaa viime viikko kokonaisuudessaan. Oli useampi isohko tentti ja niihin on sitten tullut päntättyä viime aikoina runsaanlaisesti. Juoksut on jäänyt siinä sitten vähemmälle. Olen sen verran kuitenkin jo oppinut, että jos on muuten stressaavaa elämässä, niin sitten muissa asioissa kannattaa ottaa rennommin, siksipä en olekaan paljon päätäni vaivannut tämän juoksuprojektin suhteen tenttiruuhkani aikana. Muutaman kerran sitä on kuitenkin pienillä/suurilla happihyppelyillä tullut käytyä, sellaista reipasta kävelyä ja aivojen tuuletusta. Tänään esimerkiksi kävelin yhteensä 14 km. Ensin kävin palauttamassa tenttikirjani koulun kirjastoon, jolloin edestakainen matka teki yhteensä kuusi kilometriä. Sitten iltapäivällä menin viimeisille luennoille ennen pääsiäislomaa (nämä olivat ammattikorkean eri yksikössä ja siten aivan eri puolella kaupunkia kuin missä normaalisti käyn), matkaa tuli yhteen suuntaan neljä kilometriä. Joten päivän saldo siis 6+4+4 = 14 km.

Joo-o... taas on viikko vierähtänyt. Nyt vaan en jaksanut olla yhtään niin aktiivinen kuin edellisellä viikolla. En oikeastaan tehnyt mitään kuntoni eteen, mitä nyt tuli luennoille käveltyä lähes päivittäin, mutta ei sitten sen enempää. Tänä viikonloppuna sitten sain houkuteltua kaverini mukaan ulkoilemaan ja siinä samalla tuli käveltyä sekä eilen lauantaina että tänään sunnuntaina pari tuntia molempina päivinä. Tätä pidän kyllä hyvänä suorituksena laiskan viikon jälkeen. Ja mikäs sen mukavampaa kuin vaihtaa kuulumisia ja jutella mukavia ystävän kanssa :)

Eilisestä kävelystä sain hieman inhottavan muiston, rakon kantapäähäni. Pitäisiköhän harkita uusien lenkkarien ostamista, kun ne noin hankasivat. Tosin nuo kengät ovat ennenkin tehneet saman, että välillä hankaavat ja tulee rakot jalkoihin ja sitten voi mennä taas pitkäkin aika, ettei ole minkäänlaista haittaa kengistä ja rakkoja ei tule. Olen kyllä hieman ymmällä siitä, että miten se noin vaihtelee tuo hankaaminen.

Tänään koin kovan paluun arkeen, luennoille ja ahkeraan tentteihin lukuun. Jäi siis lenkkeilyt väliin.

MUTTA eilen aivan ex tempore kaverin kanssa teimme pitkän kävelylenkin ulkona illalla. Olipa muuten mahtavaa jutella pitkästä aikaa kävellessä ja siinä sitä maailmaa tuli sitten parannettua :) Ja täysin huomaamatta kului pari tuntia, täytyykin joku päivä ottaa uusiksi!!

Tänään taas töiden jälkeen oli aivan nuutunut olo. Mietin iltalenkkiä ja sitä, pitäisinkö sittenkin vapaapäivän. Mutta lopulta Salkkareiden jälkeen päätin, että kun kerran olen edes miettinyt lenkille lähtemistä, niin minähän sitten lähden. Niinpä kiskoin taas lenkkarit jalkaan ja eikun menoksi. Päivän lenkille tuli pituutta 53 min, joista 42min pysyi sykerajojen sisällä (130-165). Keskiarvosyke oli 159. Lenkin lopussa otin muutamia pikku vetoja kovaa, ihan vain siksi, ettei meno alkaisi puuduttamaan. Oli mukava lönkötellä menemään, kun kuunteli hyvää musaa mp3-soittimesta ja kun sääkin oli aivan mahtava: pari astetta pakkasta, aivan tyyntä, eikä taivaalta satanut mitään. Ja taas kerran olen kyllä tyytyväinen itseeni lenkin jälkeen!

Mikähän siinä on, että juuri se lähtemisen vaikeus on kaikkein hankalinta, mutta kun pääsee vauhtiin, niin meno yleensä on varsin mukavaa?